Meidän mussukka täytti kolme ja eilen pidettiin suvulle ja kahdelle parhaalle kaverille synttärit. Päivänsankaritar pyysi merenneitokakkua ja delfiinikakkua.

1206504.jpg

Reunoille pursotin vielä turkoosia kermavaahtoa ja laitoin silikonimuotilla tehtyjä simpukka ja merihevonen koristeita.

Neitosesta tuli vähän paksukaulainen. Ja omaan silmään pistää pari muutakin mokaa, mutta pääasia oli et lapsi tykkäs. Kynttilöinä oli vielä Ullan kaupasta kalat, joita kuljetettiin koko aamu pitkin kämppää.

Voisin sanoa laskemattakin, että eilen kuului ainakin sata kertaa, että "koska ne vieraat äiti tulee?"

1206506.jpg

Työvaiheet:

  • paista 2 kakkupohjaa uuninpannulla
  • leikkele niistä 22 x 23 cm neliöt ja jämäpaloista kokoa kakun keskikerros
  • kostuta palat ja täytä kakku (mansikkahillo + diplomaattikreemi eli kerma+vaniljakreemi)
  • muotoile päälle merenneidon hahmo jämäpaloista myös
  • anna olla täytettynä jääkaapissä yön yli
  • seuraavana päivänä tee voikreemi tai kiisselikreemi päälle
  • kauli marsipaani isoksi levyksi ja levitä koko kakun päälle
  • kauli merenneidon iho aseta se ylävartalon päälle
  • ota tyllan isolla päällä rinkuloita suomuiksi ja asettele niitä limittäin pyrstöstä alkaen
  • lisää kädet, tissiliivit ja muut koristeet (mm. silmät)
  • purista valkosipulipuristimella merenneidon tukka
  • leikkaa marsipaanista pyrstö ja aseta sekin paikoilleen
  • suihkuta helmiäisspraylla jos haluat, niin ainakin "jalkaosa"
1206501.jpg

1206502.jpg